5. huhtikuuta 2017

Lähteenmäki, Laura: Nutcase

Kansi Riikka Turkulainen
Kannen kuva Liivia Sirola
WSOY 2016



Juholla ja Saimilla on vain vuosi ikäeroa. Lapsena heitä luultiin kaksosiksi, mutta Saimin 15-vuotissyntymäpäivän aamuna ikäero on yhtäkkiä muuttunut valtavaksi. Juho on lähdössä kahden tunnin ajomatkan päähän lukioon, mutta Saimin täytyy jatkaa vielä vuosi tutussa koulussa. Saimia lohduttaa vain yksi ajatus: vuoden päästä hänkin pakkaisi tavaransa ja pääsisi asumaan veljen kanssa. Sitä ennen he toki viettäisivät viikonloput yhdessä.

Itsenäinen elämä vie Juhon mukanaan, ja Saimi joutuu huomaamaan, ettei veli ehdikään viikonlopuiksi kotiin. Tai jos ehtiikin, kaverit menevät Saimin edelle. Saimi ei löydä veljen veroista seuraa ja ajautuu nettiin. Sieltä hän löytää kiinnostavan blogin, jonka kautta kuvittelee taas pääsevänsä veljen lähelle.

Googlettelin kirjan nimellä. Kirjaan liittyy kuvitteellinen blogi ja kirjatraileri. Hauskin löytö oli kuitenkin vertaisvinkkausvideo. Aamulehden Nuoret kirjakriitikot -videosarjassa kirjallisuudesta kiinnostuneet nuoret arvioivat heitä kiinnostavia kirjoja. 14-vuotias Siiri Torvinen arvioi Laura Lähteenmäen nuortenromaanin täällä.

Huomaathan katsoa Liivia Sirolan tekemän kansikuvan. Liivia Sirola on pirkanmaalainen kuvataiteilija ja valokuvaaja.

 Vuonna 1973 syntynyt Laura Lähteenmäki on saanut lukuisia tunnustuksia: Arvid Lydecken -palkinnon, IBBY:n kunniamaininnan, ollut Finlandia Junior -palkintoehdokkaana sekä kolmesti Topelius-palkintoehdokkaana. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti